Tänään sen tajusin. Olen kokenut muutaman päivän ajan viikossa kummaa voimattomuutta ja haluttomuutta oikeastaan tehdä mitään. Vaikea iloita asioista kun tuntee olevansa koko ajan horkassa.

Ne hemmetin paineet. Niitä kun tuntuu tulevan kaikkialta. Ei riitä, että lukiossa on töille aikaraja ja sitten kiireisen aikataulun vuoksi viimeisenä iltana kello 22 pitäisi jotain saada aikaan. Klassisessa laulussa häämöttää tutkinnot muutaman viikon kuluessa. Myöskin show odottaa ja stressaa, koska joudun tanssimaan siinä lajia, jota mielelläni kyllä treenaan, mutta en ole vielä valmis esiintymään. Tänäänkin treeneissä valmentajan kommentti, että hän haluaa minun tekevän sison ojan ja uskoo että pystyn tekemään sen, mutta minun täytyy vain harjoitella ja harjoitella. En haluaisi enää tehdä koko osaa, jos ensinnäkään en osaa kyseistä lajia täydellisesti - olen sitä treenannut vasta pari kolme kuukautta enkä tiedä edes mikä koko lajissa on kyse!!!! Oppimisessa on kyse ymmärtämisestä. Jos en vielä ymmärrä, en ole oppinut.

Ymmärrän, etten voi vielä osata. Sama kuin vaadittaisiin pari kuukautta tanssineilta vitospiruetin hallintaa. En ole tässä tyylissä niin lahjakas, enkä pidä musiikistakaan niin paljoa. Mutta haluan oppia, koska street-tanssijana haluan osata kaikkia tyylejä. Sen liikemateriaalista saa lisää ideoita.

Kaikkea ei tarvitse osata, ja se on hyvä. Jokaisella on oma erityisalueensa ja kiinnostuksenkohteensa. Jos on edellytykset päästä pitkälle tietyssä asiassa, siitä todennäköisesti kiinnostuu ja kiinnostus kehittyä. Kiinnostuksen ansiosta myös käyttää aikaa siinä kehittymiseen, toisin sanoen aikaa ja vaivaa, hikeä ja kyyneleitä. Olen kiinnostunut newstyle hopista, joten todennäköisesti pääsenkin siinä pitkälle. En ole kiinnostunut jazzista, vaan nykytanssipainotteisesta jazzista, joten todennäköisesti pääsen siinä pitkälle. Mutta ei minua kiinnosta se tyyli, jota nyt treenaan. Mutta haluan ainakin ymmärtää, mikä siinä on kyse.

Mutta monesti kärsin siitä, että vaikka itse en vaadi itseltäni siitä täydellistä osaamista, opettaja uskoo ja vaatii sitä. Kun en osaa, käännän sen itseäni kohtaan. Luon itselleni paineita enkä kestä niitä.

Miten päästä näistä paineista eroon? Yritän vain ajatella järjellä itselleni niitä luovan, mutta tunnesisällön käsittely vie aikaa.